After thoughts

Theraplay peruskurssin jälkeisenä viikonloppuna pääsimme tutustumaan Azerbaizanin vuoristoseudun kylään Lahiciin. Oli hienoa nähdä maisemien muuttuvan ajaessamme posipäin Bakusta. Ensin ruskeaa mahdottoman monissa eri sävyissä. Lopulta vehreää vuoristoa ja henkeäsalpaavia maisemia. Lämmin, kostea ilma muuttui vuoristossa huomattavasti viileämmäksi ja välillä satoi. Valitettavasti jalkavaivan vuoksi en voinut liittyä kävelyretkille, mutta pyrin nauttimaan maisemista parhaani mukaan.

After Theraplay level one training was done we had a chance to see Azerbaijan mountain region over the weekend. It was nice to see the landscape changing as we drove away from Baku. First every possible shade of brown and then as we drove up lush green landscape and breathtaking views. Warm, moist weather changed to a cooler climate and occasionally it was raining. Unfortunately with my hurt foot I was not able to join the hikes but I tried to soak in as much of the beautiful landscapes as I could.

Viikonlopun jälkeen vierailimme lastenkodissa yhdessä NHE:n työntekijöiden kanssa.  Lapset kyseisessä lastenkodissa ovat eri tavoilla vammaisia ja olot ovat lievästi sanottuna vaatimattomat. Kolme kertaa viikossa NHE:n työntkeijät tulevat sinne työskentelemään lasten kanssa ja nyt heillä on toivottavasti lisää tapoja kohdata näiden lapsten tarpeita Theraplay peruskurssin jälkeen. Nämä ihmiset tekevät tärkeää työtä vaativissa olosuhteissa. Yksityiskohtiin menemättä voin kertoa, että tuota vierailua en unohda varmasti koskaan.

After the weekend we had a chance to visit an orphanage together with staff from NHE. Children in this particular orphanage are all disabled and the surroundings are very modest. Three times a week staff from NHE go there to work with these children and I hope they have now more tools to meet these childrens needs after Theraplay level one. They are doing a remarkable job in a demanding environment. Without going to more detail I can tell you that this was a visit I will never forget.

Kerroin aiemmassa päivityksessä tunnelmista kyynärsauvojen kanssa Bakussa liikkuessa. Tuon torstai-illan jäkkeen olen saanut myös korjaavia kokemuksia, paranemistoivotuksia ihan tuntemattomilta ihmisiltä. Edelleen etenkin Bakussa myös tuijottelua ja paheksuvia katseita.

In previous update I told about the atmosphere around me when when walking with crutches in Baku. After that thursday evening I have had other experiences too, people wishing me well and quick recovery. Still especially in Baku I still got stared and frowned upon.

Kotimatka Bakusta Istanbulin kautta Helsinkiin oli myös mielenkiintoinen "kokeilu". Bakun lentokentällä sain käsimatkatavaroiden kanssa apua koneeseen noustessa ulkomaalaiselta herrasmieheltä, Istanbulissa liukuportaissa mukavalta naishenkilöltä. Koneeseen nousu Istanbulissa sujui erikoisjärjestelyin hienosti mukavan ja asiantuntevan lääkintähenkilökunnan toimesta. Suomeen tultuani apua ei herunut muilta matkustajilta tai henkilökunnalta. Mutta suomalaisella sisulla raijasin matkalaukut kärryihin, kyynärsauvat matkaan ja linkaten taksille. Taksikuski olikin sitten todella avulias  ja ystävällinen.

The trip home from Baku via Istanbul to Helsinki was an interesting human experience too. At Baku airport I got help with carrying my handluggage to the plane from a nice foreign gentleman, at Istanbul a nice foreign lady helped at the escalator. Boarding the plane in Istanbul was smooth with the help from nice and efficient medical staff. In Finland I got zero help from other fellow travelers or the staff. With Finnish Sisu (no translations available) I took a trolley, got my luggage onto it with my crutches and limped forward to a taxi station. Luckily the taxidriver was ever so nice and helpful.

Nyt olen ollut kotona 5 päivää ja jalka voi koko ajan paremmin. Maantaina saan tulokset magneettikuvasta ja toivottavasti uutiset ovat hyviä!

Now I have been home for 5 days and the foot is feeling better each day. On monday come the results from the MRI and hopefully the news are good!